Korkein hallinto-oikeus antoi tammikuussa 2015 mielenkiintoisen ratkaisun eläinsuojeluasiassa. Tapauksessa oli epäselvyyttä koiran omistajuudesta ja siten valitusoikeudesta, mutta pääasiana tarkasteltiin hoitajaansa vahingoittaneen koiran lopettamista koskevaa päätöstä. Lopettamispäätös oli tehty eläinsuojelulain 44 §:n nojalla.

Oikeustapauskommentaari on kirjoitettu korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuden ratkaisujen perusteella. Valvontaeläinlääkärin päätöstä minulla ei ole ollut käytettävissäni. Olen kirjoittanut KHO:n ratkaisusta myös lyhyen selostuksen oikeuskäytäntöä koskevalle sivulleni.

Poliisi oli ottanut kiinni koiran, joka oli vahingoittanut henkilöä A tämän omassa asunnossa. Koira oli A:n kertoman mukaan hänellä hoidossa, koska henkilöllä B, jolle koira kuului, ei ollut vakituista asuntoa. A ja B olivat siis tosiasiassa tehneet sopimuksen – oletettavasti suullisen – siitä, että A hoitaa B:n koiraa. Poliisi oli koiran kiinni otettuaan ilmoittanut siitä eläinsuojeluviranomaisena toimivalle valvontaeläinlääkärille (eläinsuojelulain mukainen kunnaneläinlääkäri). Tämä oli myöhemmin samana päivänä lopettanut koiran eläinsuojelulain 44 §:n nojalla.

Koiran omistaja ja valitusoikeus

Koiran lopettamista koskeva päätös oli osoitettu B:lle, jota pidettiin A:lta saadun tiedon perusteella koiran omistajana. B valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaati päätöksen kumoamista. B totesi valituksessaan, ettei hän ole koiran omistaja. B:n mukaan koiran omistaa hänen entinen puolisonsa C, jolle päätös olisi tullut osoittaa.

Hallinto-oikeus (HaO) jätti B:n valituksen tutkimatta. HaO:n ratkaisun mukaan asiassa oli ensin ratkaistava, onko B:llä valitusoikeutta. HaO viittasi hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Koska B oli ilmoittanut, ettei hän ole koiran omistaja eikä haltija eikä hänellä ole mitään tekemistä koiran kanssa, eläinsuojeluviranomaisen tekemä päätös ei voinut HaO:n mukaan millään perusteella vaikuttaa välittömästi B:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun.

B valitti tutkimatta jättämistä koskevasta päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) ja vaati valituksensa tutkimista sekä valvontaeläinlääkärin päätöksen kumoamista. B totesi, ettei ole epäselvyyttä siitä, että valvontaeläinlääkärin päätös kohdistuu häneen hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaisesti. Lisäksi B totesi, ettei ole selvää, etteikö päätöksellä olisi häneen myös välitöntä vaikutusta, sillä päätöksen jääminen sellaisenaan voimaan voisi muodostaa perusteen eläinsuojelurikosta koskevalle epäilylle ja rangaistuksen tuomitsemiselle sekä eläintenpitokiellon määräämiselle.

KHO totesi ratkaisussaan, että eläinsuojeluviranomaisen kirjallinen päätös oli osoitettu B:lle, koska häntä oli asiassa saadun selvityksen perusteella pidetty koiran omistajana. Päätös oli myös annettu B:lle tiedoksi. Näin ollen eläinsuojeluviranomaisen päätös oli kohdistettu henkilöön B, ja hänellä oli oikeus valittaa päätöksestä sillä perusteella, ettei hän ole koiran omistaja. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, jonka mukaan valitus jätetään tutkimatta, ja otti asian ratkaistavakseen.

KHO:n ratkaisu on mielestäni oikea. Tapauksessa on selvää, että henkilöä B on pidetty koiran omistajana päätöksen ollessa kohdistettu häneen. B:llä oli intressi valittaa asiasta ja saada valituksensa tutkittavaksi.

Todettakoon, että eläinsuojelutapauksissa on toisinaan epäselvyyttä eläimen omistajasta. Eläinsuojeluviranomaisella on kuitenkin oikeus luottaa omistajaolettamaan: eläintä hallussaan pitävää henkilöä voidaan pitää eläimen omistajana, ellei muuta todisteta. Tapauksessa eläintä hallussaan pitänyt A oli kertonut henkilön B olevan eläimen omistaja. Viranomainen oli luottanut A:n sanaan – asiassa ei liene esitetty kirjallista todistetta väitteen tueksi – ja päätös oli annettu varaamatta B:lle tilaisuutta tulla kuulluksi, jolloin omistajuutta koskeva asia ei ollut tullut tarkemmin selvitetyksi tässä vaiheessa. B:llä oli joka tapauksessa ollut intressi saada valituksensa käsitellyksi.

Koiran lopettaminen

Valituksessaan KHO:lle B vaati lisäksi, että vaikka hänet katsottaisiin koiran omistajaksi, koiraa ei olisi tullut lopettaa. B vetosi kuulemisvirheeseen. Hänen mukaansa kuuleminen olisi voitu järjestää viivytyksettä, sillä B oli poliisin hallussa.

Eläinsuojelulain 45 §:n mukaan ennen 42 ja 43 §:ssä tarkoitetun päätöksen tekemistä eläimen omistajalla tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Ennen 44 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin ryhtymistä eläimen omistajalle tai haltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi vain, jos nämä ovat viivytyksettä tavattavissa. Valvontaeläinlääkärihän ryhtyi tapauksessa lain 44 §:n mukaisiin kiireellisiin toimenpiteisiin. Kyseisen pykälän mukaan, jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, kunnaneläinlääkäri voi 42 §:n säännöksistä poiketen ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai hoitaja taikka rehua tai muita eläimen hyvinvoinnin kannalta ehdottoman välttämättömiä aineita taikka, jos se ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, eläin voidaan lopettaa tai toimittaa teurastettavaksi taikka myydä huutokaupalla tai käyvästä hinnasta muuten.

KHO totesi ratkaisussaan, että koiran hyökättyä hoitajansa eli henkilön A kimppuun sille ei vihaisuutensa vuoksi voitu hankkia hoitoa muualta tai hoitajaa. Saadun selvityksen perusteella koiraa ei myöskään voitu palauttaa sen väitetylle omistajalle eli B:lle tämän olosuhteiden vuoksi. Eläinsuojeluviranomainen oli KHO:n mukaan koiran omistussuhteista huolimatta voinut lopettaa koiran eläinsuojelulain 44 §:n nojalla. Henkilö B ei ollut viivytyksettä tavattavissa, joten päätös voitiin eläinsuojelulain 45 §:n nojalla tehdä varaamatta B:lle tilaisuutta tulla kuulluksi. KHO hylkäsi eläinsuojeluviranomaisen päätöksestä tehdyn valituksen, joten valvontaeläinlääkärin päätös jäi voimaan.

Koiran lopettamista koskevalta osin tapauksessa on mielestäni menetelty alun perin virheellisesti. Ainakaan korkeimman hallinto-oikeuden taikka hallinto-oikeuden ratkaisusta ei käy ilmi mitään sellaista, minkä vuoksi asia olisi ylipäänsä kuulunut eläinsuojeluviranomaisen ratkaistavaksi. Tuomioistuinratkaisuista ei käy ilmi eläinsuojelulainsäädännön vastaista toimintaa, ainoastaan, että koira oli hyökännyt hoitajaansa vastaan tätä vahingoittaen. Tämäntyyppisen asian selvittäminen ei ole eläinsuojeluviranomaisen asia. Lopetettaessa eläin eläinsuojelulain 44 §:n nojalla eläinsuojeluviranomaisen tulee osoittaa ne eläinsuojelulliset syyt, joiden vuoksi viranomainen joutuu ryhtymään eläinsuojelulain mukaisiin kiireellisiin toimenpiteisiin. Eläinsuojelulliset syyt tarkoittavat eläimen pitopaikkaan, hoitoon tai esim. kohteluun liittyviä syitä. Koiran aggressiivisuus ihmistä kohtaan ei sellaisenaan ole tällainen syy.

Poliisimiehellä on poliisilain 16 §:n nojalla oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä. Eläin saadaan lopettaa myös, jos sen pitäminen hengissä olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan. Poliisilain uudistuksen yhteydessä pykälää on muutettu säätämällä eläimen lopettaminen nimenomaan viimesijaiseksi keinoksi. Lopettamiselle vaihtoehtoiset keinot on tapauksen olosuhteet huomioon ottaen riittävästi kartoitettava. (HE 224/2010 vp).

Poliisin olisi siis tullut poliisilain suoman toimivaltuuden nojalla ratkaista tilanne itse. Eläinsuojeluasia tapaus ei tuomioistuinratkaisuista ilmi käyvine tietoineen ollut. Eläinsuojeluviranomaiselle ei näkemykseni mukaan ollut toimivaltaa asiassa. Ainakaan tällaisia perusteita ei tuomioistuinratkaisusta käy ilmi.

Tapauksen lopputulos ei välttämättä olisi ollut toinen, jos poliisi olisi tehnyt päätöksen poliisilain nojalla. Tuomioistuinratkaisuista ei käy ilmi, minkälaisessa tilanteessa ja kuinka pahasti koira oli vahingoittanut hoitajaansa. Toimivaltakysymykset ovat kuitenkin viranomaistoiminnassa kaiken alku ja juuri. Viranomaisen tulisi olla perillä siitä, missä tilanteissa sillä on toimivalta ja missä ei.

Eläinsuojelukentällä joudutaan välillä tilanteeseen, jossa kansalainen ottaa yhteyttä viranomaiseen tehtyään sopimuksen eläimen hoidosta ja jokin on mennyt vikaan. Esim. hoitoaika on pidentynyt, kun omistaja ei ilmesty sovitusti paikalle, tai hoitaminen on käynyt muuten vain raskaaksi. Kun on kyse eläimestä, niin yhteyttä otetaan eläinsuojeluviranomaiseen. Eläinsuojeluviranomaisen tehtävänä ei ole lähtökohtaisesti ratkoa kansalaisten välisiä huonoja yksityisoikeudellisia sopimuksia. Se on ihan sopimusosapuolten oma asia näitä ratkoa. Kirjoitan myöhemmin tähän liittyen oman kirjoituksensa.

© 2016 Minna Ruotsalo, kuva: Minna Ruotsalo

Elukkajuristi Facebookissa & Twitterissä.

elukkaotsake_pieni

 

 

 

Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä ja sen tulkinnasta sekä soveltamisesta. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kuvituksessa käytetyt eläimet eivät liity blogissa käsiteltäviin tapauksiin.