Norjassa on kuohuttanut eläinsuojelurikostapaus, jossa mies halutessaan päästä eroon koirastaan lopetti sen heittämällä sementtilohkoon sidotun koiran sillalta mereen. Koira hukkui. Tapausta on käsitelty sekä käräjä- että hovioikeudessa, ja juttu on menossa korkeimpaan oikeuteen.

Heinäkuussa 2014 sunnuntaikävelyllä ollut naishenkilö havaitsi hukkuneen koiran meressä Mossin kaupungissa Norjassa. Nostettaessa koira vedestä havaittiin, että se oli sidottu sementtilohkoon. Tapaus on saanut suurta huomiota norjalaisessa mediassa sosiaalinen media mukaan lukien. Koiran omistaja ilmoittautui muutaman päivän päästä poliisille ja kertoi hukuttaneensa koiran.

Hukutettu koira oli pienikokoinen sekarotuinen koira (ks. kuva). Koiran ruumiinavauksessa varmistui, että se oli kuollut hukkumalla. Omistaja oli heittänyt koiransa sillalta mereen sementtilohkareeseen sidottuna, koska hän oli halunnut lopettaa koiran. Omistaja vetosi siihen, että hukkumiskuolema on inhimillisempi kuin moni muu lopettamistapa. Lopettamiseen oli ajanut rahapula, koira oli tullut liian kalliiksi, minkä vuoksi sitä ei ilmeisesti oltu myöskään viety eläinlääkäriin lopetettavaksi. Omistajan mukaan koiralla oli pahoja ongelmia, se oli traumatisoitunut kiertolainen, joka oli joutunut ensimmäisen omistajansa laiminlyömäksi. Sittemmin sillä oli siis ollut useampia omistajia. Koiran lopettanut omistaja katui tekoaan.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Oikeudenkäynnssä puolustus vetosi koiran vammojen osoittavan, että koira oli tajuton jo veteen iskeytyessään. Koiran kärsimys oli siis ollut lyhytkestoista. Lisäksi vedottiin asian saamaan laajaan julkisuuteen ja omistajaan kohdistuneeseen häiriköintiin ja vihaan. Omistaja oli joutunut tappouhkausten kohteeksi, ja hän oli joutunut muuttamaan muualle ja vaihtamaan nimeään.

Norjassa on suhteellisen tuore, vuodelta 2010 peräisin oleva eläinten hyvinvointia koskeva laki. Lain 37 §:ssä säädetään rangaistuksista. Pykälän mukaan (vapaasti käännettynä) lain tai sen nojalla annetun määräyksen tahallisesta tai vakavasta laiminlyönnistä rangaistaan sakolla tai enintään yhden vuoden vankeudella tai kummallakin edellyttäen, ettei muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Avnannosta ja yllytyksestä rangaistaan samalla tavalla. Vakavissa tapauksissa rangaistus on vankeutta enintään kolme vuotta. Rikoksen vakavuutta arvioitaessa otetaan huomioon rikoksen laajuus ja vaikutus sekä tekijän syyllisyys.

Tapauksen saamaan laajaan mediahuomioon vaikutti myös se, että uuden lain myötä monet toivoivat ankaraa vankeusrangaistusta tekijälle. Tapausta pidettiin merkityksellisenä Norjan oikeushistoriassa. Eläimiin kohdistuvissa rikoksissa oli totuttu lieviin tuomioihin ja siihen, että omistajan henkilökohtaiset olot ja esimerkiksi mielenterveydelliset ongelmat olivat teon taustalla. Tässä tapauksessa ei ollut samantyyppisistä ongelmista kyse, vaikka omistaja vetosikin rahapulaan. Hän myönsi rikoksen ja oli syyllistynyt siihen tahallaan.

Syyttäjä vaati tapauksessa vuoden pituista (toisen lähteen mukaan 10 kuukauden mittaista) vankeusrangaistusta. Tämä ei miellyttänyt eläinsuojelujärjestöjä ja muita eläinten asiaa ajavia tahoja, joiden mielestä rangaistusvaatimus oli aivan liian alhainen. Ankarampaa rangaistusta vaatineet katsoivat, että tapauksessa pitäisi ankarin rangaistuksin viestiä yhteiskunnalle, ettei eläimiä saa kohdella kaltoin, ja osoittaa, mitä seurauksia kaltoinkohtelemisella on.

Käräjäoikeus tuomitsi syytetyn 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänelle määrättiin 10 vuoden koiria ja muita kotieläimiä koskeva eläintenpitokielto.

Hovioikeuden ratkaisu

Käräjäoikeuden päätöksestä valitettiin sekä syyttäjän että syytetyn toimesta hovioikeuteen. Tapaus oli ensimmäinen hovioikeuteen etenevä eläinsuojelurikostapaus, johon sovellettiin uutta eläinten hyvinvointia koskevaa lakia.

Hovioikeus alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta sekä eläintenpitokiellon kestoa. Se katsoi, että 90 päivää vankeutta sekä 5 vuoden koiria ja muita kotieläimiä koskeva eläintenpitokielto olisivat riittäviä seuraamuksia teosta. Lievempään rangaistukseen oli ennen kaikkea kaksi perustetta. Teko – ja koiralle aiheutettu kärsimys – oli ensinnäkin kestänyt vain muutaman minuutin. Kyse ei ollut usean kuukauden kestäneestä kärsimyksestä, mikä on usein tilanne, kun eläimen hoito laiminlyödään. Kyseessä ei myöskään ollut toistuva teko, vaan teko oli kertaluonteinen yhden koiran ollessa teon kohteena.

Puolustus oli tyytyväinen ratkaisuun, syyttäjä ei. Eläinsuojelujärjestötkin kritisoivat hovioikeuden ratkaisua. Vaikka hovioikeuden ratkaisua pidettiin käräjäoikeuden ratkaisua perusteellisempana sen vuoksi, että siinä pohdittiin asioita laajemmin ottaen myös esityöt paremmin huomioon, relevantteja seikkoja oli myös jäänyt pohtimatta. Tekijä oli syyllistynyt tekoon tahallisesti, hän ei ollut yrittänytkään selvittää, voisiko hän lopettamisen sijaan luovuttaa koiran jollekulle muulle, ja teko oli aiheuttanut valtavaa kärsimystä eläimelle. Eläimen lopettaminenhan ei ole tapauksessa lainvastaista, mutta lopettamistapa on. Lisäksi kritiikkiä esitettiin sen vuoksi, ettei ratkaisussa pohdittu tarkemmin käytettävissä olevaa rangaistusasteikkoa ja tapauksen sijoittumista tälle asteikolle. Kritisoijat ovat myös todenneet, että hovioikeuden ratkaisu on ristiriidassa sen kanssa, että poliisiorganisaatiossa on katsottu tarpeelliseksi panostaa enemmän eläimiin kohdistuvien rikosten selvittämiseen. On katsottu, että eläimiin kohdituvat rikokset ovat vakavia ja niiden selvittämiseen pitää yhteiskunnassa panostaa. Poliisissa on perustettu tätä varten erityisiä eläinpoliisin virkojakin. Tuomioistuimen ratkaisu ei kieli samanlaisesta asennemuutoksesta.

Valitus korkeimpaan oikeuteen

Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei ole vieä käsitellyt asiaa.

Norjassa on otollinen hetki hakea maan korkeimmasta oikeusasteesta ratkaisua sille, miten tämäntyyppistä tekoa on sen mukaan tuomioistuimessa arvioitava. Lainsäädäntö on muutama vuosi sitten muuttunut, ja eläinten hyvinvointi on Norjassakin ollut yhä enemmän tapetilla, kuten vähän joka puolella muuallakin. Se, että eläinsuojelurikosjuttu etenee korkeimpaan oikeuteen Norjassa on hyvin poikkeuksellista. Sitä se olisi Suomessakin.

Lucas-koiran tapauksessa syyttäjä pitää hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta liian lievänä tällaisesta vakavana pidettävästä rikoksesta. Uuden lain myötä paine olisi nostaa rangaistusten ankaruutta siitä, mitä ne ovat olleet. Tämä olisi tarpeen myös rangaistuksen yleisestävän vaikutuksen vuoksi. Syyttäjän mukaan tavoitteena on ankarin rangaistuksin ehkäistä vakavia eläinsuojelurikoksia tulevaisuudessa. Ihmisten tulisi rikosta harkitessaan tietää, mitä siitä seuraa. Olen kirjoittanut rangaistusten yleisestävästä vaikutuksesta kirjoituksessani 3. Eläinsuojelurikoksista ja rangaistuksista. Yleisestävyys edellyttää mm. sitä, että rikos tehdään sellaisissa olosuhteissa, että tekijä pohtii kiinnijäämisriskiä ja rangaistuksen ankaruutta.

Ihmisten tieto ja tietoisuus eläinten hyvinvointiin liittyvistä asioista on lisääntynyt viime vuosina. Syyttäjän mukaan tämäkin on huomioitava tapauksessa. Tähän on viitattu myös ratkaisua kritisoineiden toimesta. Tuomioistuin ei voi jättää huomioimatta sitä kehitystä, mikä ihmisten ja yhteiskunnan asenteessa on tapahtunut suhtautumisessa eläimiin kohdistuvaan väkivaltaan ja eläinten huonoon kohteluun. Merkityksellistä on myös se, että uuden eläinten hyvinvoinia koskevan lain esitöissä todetaan selkeästi, että laintulkinnan ja oikeuskäytännön olisi kehityttävä yhteiskunnassa vallitsevan oikeuskäsityksen suuntaan. Hovioikeuden Lucas-ratkaisussa jopa viitataan tähän esitöiden kohtaan, mutta kritiikkiä esittäneiden mielestä esitöiden sanoma ei kuitenkaan näy ratkaisun lopputuloksessa. Ratkaisussa on ennemminkin painotettu oikeuskäytäntöä. Esitöiden sanomaan rangaistuksen vastaavuudesta yleiseen oikeustajuntaan pidetään ensiarvoisen täerkeänä asiana, kun asiaa käsitellään korkeimmassa oikeudessa.

Sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisussa ole kritiikkiä esittäneiden mukaan otettu huomioon lainsäätäjän tahtoa, pidetään perustavanlaatuisena asiana. On jopa todettu, että mikäli korkeimman oikeuden Lucas-tapauksessa tuomitsema rangaistus ei edusta sitä tasoa, mitä yleinen oikeustaju tällaisessa eläimen raa’assa pahoinpitelyssä ja tappamisessa edellyttää, on harkittava asian viemistä takaisin poliitikoille. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että parlamentissa tulisi harkita uudestaan rangaistusasteikkoja ja vaikkapa vähimmäisrangaistuksesta säätämistä sekä niitä kriteerejä, jotka vaikuttavat rangaistuksen ankaruuteen.

Todettakoon selvyyden vuoksi, että lainsäätäjä säätää kunkin rikoksen osalta käytettävissä olevasta rangaistusasteikosta. Riippumattomat tuomioistuimet sitten tuomitsevat itsenäisesti tämän asteikon sisällä ottaen lisäksi huomioon, mitä muuta rangaistuksen mittaamisesta säädetään. Tuomioistuimia ei voi esimerkiksi määrätä tuomitsemaan ankarampia rangaistuksia. Vallan kolmijako-opin mukaan määräämistä lievempääkin toimintatapaa voidaan joissain tapauksissa pitää epäasiallisena. Toki voidaan ajatella, että syyttäjäviranomaisessa vaikkapa koulutettaisiin ja ohjeistettaisiin syyttäjiä, mitä tulee syyttäjän vaatimuksiin, millä voi olla sitten vaikutusta tuomioistuinratkaisuihinkin. Mutta mikäli lainsäätäjä haluaa tuomioistuinrakaisuihin muutosta, sen tulisi pohtia tarvetta säätää rangaistusasteikoista toisin. Todettakoon, että Suomessahan hallitus aikoo Helsingin Sanomissa olleen uutisen hs mukaan selvittää sitä, vastaavatko rangaistukset kansalasten oikeustajua vai eivät. Eläinsuojelurikosta esimerkkitapauksissa ei tiettävästi ole, mutta veikkaan vastauksen yleisesti ottaen olevan selkeä “ei vastaa”.

Lucas-koiran tapauksessa ei ole kyse vain tästä yksittäisestä tapauksesta. Tapauksella voi olla merkittävää vaikutusta siihen, miten eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön rikkomisiin yleensä ja etenkin vastaavantyyppisissä tapauksissa tulevaisuudessa suhtaudutaan. Omassa graduaineistossani, jonka läpikäymisestä on jo aikaa vierähtänyt, juuri eläimen lainvastaiset lopettamiset tai lopettamisyritykset olivat niitä, joista tavattiin tuomita ankarimpia rangaistuksia. Joissakin tapauksissa tuntui kuitenkin erikoiselta, että eläimen hoidon laiminlyöntitapauksissa, joissa eläin tai eläimet olivat kärsineet pitkänkin aikaa, tuomittiin lievemmin. Toki aktiivinen, julma teko osoittaa tekijässään melkoista syyllisyyttä, ja laiminlyöntitapauksissa saattaa olla lieventäviä asianhaaroja.

Kun tuomioistuin ratkaisee vaikkapa Lucas-koiran tyyppistä tapausta, se joutuu rangaistusta harkitessaan pohtimaan muitakin tapauksia, todellisia ja kuviteltuja. Tuomioistuin joutuu esimerkiksi miettimään, miten se arvioisi tapausta, jossa eläin on joutunut kärsimään pidemmän aikaa tai raaemmasta tekotavasta. Tai mitä vaikutusta sillä olisi, jos teon kohteena on useampia eläimiä. Jne. Aina voidaan keksiä törkeämpi tapaus. Sellainen voi tulla seuraavan kerran tuomioistuimen ratkaistavaksi. Selvää on, että tuomioistuin joutuu toimimaan säädetyn rangaistusasteikon ja rangaistuksen mittaamista koskevien säännösten puitteissa. Tämän vuoksi se joutuu yleensä ns. jättämään tilaa sille vielä törkeämmälle tapaukselle, joka voi jonain päivänä sen ratkaistavaksi tulla.

Vaikka tuomari voisi ihmisenä tuntea suurta sympatiaa kidutettua koiraa kohtaan, hän ei voi ratkaista asiaa tunteella. Olen toisinaan – viimeksi tällä viikolla antamassani haastattelussa – ottanut kantaa siihen, että tuomarin asenteet eivät saisi myöskään vaikuttaa toiseen suuntaan esimerkiski silloin, kun on kyse vähäpätöisemmästä eläinlajista, jos eläimen lajilla ei ole lain näkökulmasta merkitystä asiassa.

Joitain linkkivinkkejä aiheeseen liittyen

 

© 2016 Minna Ruotsalo, kuva: Lukas-koira, Dagbladet Nyheter

Elukkajuristi Facebookissa & Twitterissä.

elukkaotsake_pieni

 

 

 

Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä ja sen tulkinnasta sekä soveltamisesta. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kuvituksessa käytetyt eläimet eivät liity blogissa käsiteltäviin tapauksiin.