Käsittelin kirjoituksessani 42. Löytöeläimistä huolehtiminen kunnissa eläinsuojelulain (247/1996) 15 §:ää, jossa säädetään löytöeläimistä. Irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestäminen kuuluu kunnan vastuulle.

Eläinsuojelulain 5 §:n mukaan hoidossa olevaa eläintä ei saa jättää hoidotta tai hylätä. Lain 4 §:n mukaan eläimen pitopaikan on oltava mm. turvallinen. Lisäksi eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 1 §:n mukaan eläimen pitopaikka sekä pitopaikan rakenteet ja laitteet on suunniteltava, rakennettava ja huollettava siten, että se on eläimelle turvallinen ja mm. että eläimen karkaamisvaara ovat mahdollisimman vähäisiä. Asetuksen 6 §:n mukaan ulkotarhan on oltava eläimelle turvallinen. Tarhan aitauksen tulee olla rakenteiltaan ja materiaaleiltaan tarhattavalle eläinlajille sopiva ja sellainen, että se estää eläintä karkaamasta.

Eläinsuojelulainsäädännössä eläimen omistajalle tai haltijalle säädetään siis velvollisuus huolehtia siitä, että eläimen pitopaikka ja mm. tarha ovat turvallisia ja että eläimen karkaamisvaara on mahdollisimman vähäinen. Sääntelyn taustalla on eläimen hyvinvointi. Mikäli eläimen omistaja tai haltija laiminlyö eläinsuojelulainsäädännössä asetetun velvollisuuden, eläinsuojeluviranomainen on toimivaltainen puuttumaan tilanteeseen.

Edellisessä kirjoituksessa 44. Velvollisuus pitää koira ulkona kytkettynä tarkasteltiin metsästyslain (615/1993) ja järjestyslain (612/2003) koiran kiinnipitoa koskevia säännöksiä. Koiran kytkemistä koskevien säädösten taustalla ovat yhtäältä riistanhoidolliset syyt ja toisaalta yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät syyt. Metsästyslain noudattamista valvovat poliisi, rajavartiolaitos ja tulliviranomaiset sekä metsästyksenvalvojat. Lisäksi valtion omistamilla alueilla lain noudattamista valvovat erävalvojat. Järjestyslain noudattamisen valvonta kuuluu poliisille.

Kirjoituksessa tarkastellaan sitä, mitä on tehtävissä, jos koira karkaa toistuvasti omistajaltaan tai haltijaltaan ja sen hyvinvointi tämän vuoksi vaarantuu. Tilannetta tarkastellaan nimenomaan eläinsuojelulainsäädännön näkökulmasta. Kysymys kuuluu, onko eläinsuojeluviranomaisella toimivaltaa puuttua koiran karkailuun. Asiaa tarkastellaan korkeimman hallinto-oikeuden asiaan liittyvän ratkaisun (17.6.2009 1044/1/09) avulla.

Asiassa karkaileva koira oli aikavälillä 8.1.-30.9.2008 tuotu seitsemän kertaa löytöeläintalolle. Lisäksi koirasta oli tehty lukuisia katoamisilmoituksia. Löytöeläintalo oli ilmoittanut kaupungineläinlääkärille koiran omistajan olevan henkilö A. Koiran omistaja asui asui lähellä moottoritietä.

Kaupungineläinlääkäri oli eläinsuojelulain 44 §:n nojalla tehnyt päätöksen, ettei löytöeläintalolle tuotua koiraa saa luovuttaa takaisin omistajalleen, vaan koira voidaan sijoittaa uuteen kotiin tai lopettaa. Eläinsuojelulain 44 §:n mukaan, jos eläinsuojelulliset syyt vaativat, laissa säädetty viranomainen voi lain 42 §:n säännöksistä poiketen ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tässä tarkoituksessa eläimelle voidaan hankkia hoitoa muualta tai hoitaja taikka rehua tai muita eläimen hyvinvoinnin kannalta ehdottoman välttämättömiä aineita taikka, jos se ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, eläin voidaan lopettaa tai toimittaa teurastettavaksi taikka myydä huutokaupalla tai käyvästä hinnasta muuten.

Kaupungineläinlääkärin päätöksestä valitti henkilö B, joka väitti olevansa koiran oikea omistaja. Koira oli karkailujen ajan ollut henkilön A luona hoidossa valittajan ollessa estyneenä hoitamasta koiraa. Valittajan mukaan hän pystyy vastaamaan siitä, ettei koira aiheuta tulevaisuudessa vaaraa kenellekään ulkopuoliselle tai itselleen.

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi henkilön B valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kaupungineläinlääkärin päätös oli lainmukainen. Koira oli karkaamisten vuoksi ollut itse vaarassa ja ollut vaaraksi ympäristölleen. Toistuvien karkaamisten vuoksi kaupungineläinlääkäri oli voinut koiran hyvinvoinnin turvaamiseksi päättää asiasta päätöksessä ilmenevin tavoin.

Koiran omistajuuteen liittyen hallinto-oikeus totesi, että kaupungineläinlääkäri oli voinut löytöeläintalolta saamiensa tietojen perusteella pitää henkilöä A, jonka hallussa tunnistusmerkitsemätön koira oli ollut karkaamisten aikana, koiran omistajana/haltijana. Asiaa ei muuttanut se, että valittaja oli soittanut kaupungineläinlääkärille ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä ja ilmoittanut olevansa koiran omistaja. Asiassa ei tuolloin eikä myöskään valitusvaiheessa esitetty riittävää selvitystä valittajan omistusoikeudesta kyseessä olevaan koiraan. Päätöstä ei ollut kumottava sillä perusteella, että kaupungineläinlääkärillä oli päätöstä tehdessään ristiriitaista tietoa koiran omistajasta.

Henkilö B valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valittajan mukaan kaupungineläinlääkäri oli päätöstä tehdessään todennut, että irrallaan juokseva koira voi aiheuttaa vakavia vaaratilanteita itselleen sekä ihmisille ja liikenteelle. Koira ei kuitenkaan ollut aiheuttanut yhtäkään konkreettista vaaratilannetta, eikä eläinlääkäri ollut väittänytkään näin tapahtuneen. Kaupungineläinlääkäri totesi vastineessaan, että tapauksessa oli rikottu useasti eläinsuojelulainsäädännön vaatimusta pitopaikan turvallisuudesta.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen eikä muuttanut Helsingin hallinto-oikeuden päätöstä. Kaupungineläinlääkärin eläinsuojelulain 44 §:n nojalla tekemä päätös koiran palauttamatta jättämisestä henkilölle A ja uudelleen sijoittamisesta tai lopettamisesta oli lainmukainen.

© 2014 Minna Ruotsalo

Elukkajuristi Facebookissa & Twitterissä.

elukkaotsake_pieni

 

 

 

Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä ja sen tulkinnasta sekä soveltamisesta. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu.