ejblogi20

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin eläinsuojeluvalvojakuviota (19. Eläinsuojeluvalvoja). Kirjoituksessani totesin mm. seuraavaa:

“Harkitessaan eläinsuojeluvalvojaoikeuden myöntämistä aluehallintovirasto arvioi paitsi henkilön em. pätevyyttä myös hänen sopivuuttaan muutoinkin toimia eläinsuojeluvalvojana. Eläinsuojeluvalvojalta vaaditaan käytännössä esimerkiksi kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa toisinaan hankalissakin valvontatilanteissa. Lisäksi valvojatoiminnassa on erittäin tärkeää paitsi eläinsuojelulainsäädännön tuntemus myös kyky toimia objektiivisesti ja noudattaa toiminnassaan tarkoin lakia.

Vaikka kansalainen täyttäisi eläinsuojeluvalvojaoikeuden myöntämiseksi säädetyt edellytykset, aluehallintovirastolla ei ole velvollisuutta myöntää oikeutta. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta saada AVI:lta lupaa toimia eläinsuojeluvalvojana. Aluehallintovirasto voi oikeuden myöntämistä harkitessaan ottaa huomioon mm. eläinsuojeluvalvojatarpeen alueellaan. Se voi jättää oikeuden myöntämättä esimerkiksi sen vuoksi, ettei alueella ole ylipäänsä tarvetta eläinsuojeluvalvojalle tai sen vuoksi, että alueella toimii jo riittävä määrä eläinsuojeluvalvojia.”

Sain loppuviikosta käsiini korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun eläinsuojeluvalvojaoikeutta koskevassa asiassa (KHO 23.8.2013/2625). Ensimmäisenä valitusasteena asiassa on antanut ratkaisunsa Turun hallinto-oikeus (Turun HAO 12.9.2012 12/0565/2). Sattuipas sopivasti, sillä ratkaisussa käsitellään niitäkin asioita, joita parin viikon takaisessa blogikirjoituksessani käsittelin.

Asiassa oli kyse siitä, että henkilö A haki oikeutta toimia eläinsuojelulain (247/1996) 38 §:n tarkoittamana eläinsuojeluvalvojana Varsinais-Suomen alueella. Lounais-Suomen aluehallintovirasto (AVI) kuitenkin hylkäsi hakemuksen. A valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen.

Aluehallintovirasto hylkäsi A:n hakemuksen kokonaisharkintaansa perustuen. Yhtenä hylkäämisperusteena oli se, että Varsinais-Suomen alueella ei ole todettu olevan tarvetta lisätä eläinsuojelulain 38 §:n mukaisten valvojien määrää. Turun hallinto-oikeudelle antamansa lausunnon mukaan AVI oli selvittänyt eläinsuojeluvalvojan tarpeellisuutta Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella v. 2011 virkaeläinlääkäreille ja poliisiviranomaiselle tehdyllä kyselyllä. Kyselyyn tulleiden vastausten perusteella eläinsuojeluvalvojien tarvetta ei koettu kovin suureksi. Tähän vaikutti se, että kuntiin oli tulossa uusia valvontaeläinlääkärin virkoja.

A:n valituksen mukaan alueella on ainakin kaksi valvontaeläinlääkärin virkaa. Nämä virassa olevat valvontaeläinlääkärit ja poliisi ovat puoltaneet eläinsuojeluvalvojaoikeuden myöntämistä A:lle. Perusteena on mm. todettu, että erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin eläinsuojeluviranomaisena toimii käytännössä vain poliisi.

Toisena A:n hakemuksen hylkäämisperusteena olivat A:n erilaiset roolit kaupungin eläinsuojeluvalvojana ja Turun eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojeluvalvojana. Aluehallintoviraston mukaan nämä voivat olla hankalasti toisistaan erotettavissa. AVI totesi myös, että toimiminen samalla nimikkeellä AVI:n valtuutuksella lisäisi sekaannuksen mahdollisuutta.

A oli toiminut Turun kaupungin palveluksessa eläinhoitolassa eläinsuojeluvalvojan nimikkeellä vuodesta 1998 alkaen. Lisäksi hän toimi Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry:n (SEY) vapaaehtoisena eläinsuojeluvalvojana. Turun eläinsuojeluyhdistys on SEY:n jäsenyhdistys. Ratkaisussa todetaan Turun eläinsuojeluyhdistyksen osallistuneen Turun eläinhoitolan rakennuskustannuksiin, minkä lisäksi yhdistys osallistuu hoitolan ylläpitokustannuksiin. Hoitolassa hoidetaan myös eläinsuojelulain 44 §:n nojalla kiiretoimenpiteenä tilapäiseen hoitoon otettuja eläimiä. Eläinsuojeluviranomainenhan voi 44 §:n nojalla ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin eläimen hyvinvoinnin turvaamiseksi, jos eläinsuojelulliset syyt niin vaativat, esimerkiksi hankkimalla eläimelle hoitoa muualta. Ratkaisusta käy ilmi, että jos Turun eläinhoitolaan viranomaisen toimesta toimitettua eläintä ei voida palauttaa omistajalleen, eläin on käytännössä myyty Turun eläinsuojeluyhdistykselle, joka etsii eläimelle uuden omistajan. Ratkaisussa todetaan myös, että eläinsuojeluvalvojaoikeutta hakenut A osallistuu myytävien eläinten sijoituksiin uusille omistajille.

Kolmantena perusteena aluehallintovirasto otti eläinsuojeluvalvojaoikeuden hylkäämistä koskevassa päätöksessään huomioon sen, että A:sta oli tehty vuosina 2000 – 2011 noin kymmenen kantelua. A toimi Länsi-Suomen lääninhallituksen valtuuttamana eläinsuojeluvalvojana 1.11.1999 – 22.3.2008. Kantelut eivät kuitenkaan olleet yleisen tason ohjausta lukuun ottamatta johtaneet toimenpiteisiin.

Turun hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen. Hallinto-oikeus totesi, että aluehallintovirasto on sille eläinsuojelulain 38 §:ssä säädetyn harkintavallan nojalla ja eläinsuojeluvalvojan tarpeesta Varsinais-Suomen alueella saamansa selvityksen perusteella voinut olla myöntämättä haettua oikeutta. Lisäksi AVI on hallinto-oikeuden mukaan voinut kokonaisharkinnassaan ottaa huomioon myös A:n eri tehtävien mahdollisesti aiheuttamat sekaannukset tai eturistiriidat ja A:stä tehdyt kantelut, vaikka ne eivät olekaan johtaneet toimenpiteisiin. Näin ollen AVI:n päätös ei ollut hallinto-oikeuden mukaan lainvastainen.

Asian ovat ratkaisseet Turun hallinto-oikeudessa yksimielisesti kolme hallinto-oikeustuomaria. Asian esittelijä on kuitenkin jättänyt ratkaisuun eriävän mielipiteensä. Esittelijä oli ratkaisun lopputuloksesta samaa mieltä kuin hallinto-oikeuden jäsenet. Hänen mukaansa aluehallintovirasto on hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevällä tarveperusteella voinut olla myöntämättä A:lle haettu oikeutta. Esittelijä kuitenkin katsoi, ettei AVI:lla ole ollut oikeutta ottaa kokonaisharkinnassaan huomioon A:n toiminnasta tehtyjä kanteluja. Näin sen vuoksi, että eläinsuojeluvalvojan toimessa joudutaan puuttumaan eläinten kohteluun tavalla, joka jo lähtökohtaisesti saattaa herättää asiakkaissa voimakkaitakin kielteisiä reaktioita. Esittelijän mukaan se, että A:n mittava työ on vuosien aikana aiheuttanut kymmenkunta käytännössä mihinkään johtamatonta kantelua, osoittaa pikemminkin työn onnistumista kuin A:n sopimattomuutta eläinsuojeluvalvojan tehtävään. Esittelijä viittasi myös A:n perusoikeuksiin kuuluvaan yhdistymisvapauteen ja oikeuteen tehdä eläinsuojelutyötä valitsemiensa toimijoiden palveluksessa. Asiassa ei hänen mukaansa ole ilmennyt, että A:n edellä kuvatut erilaiset toimet aiheuttaisivat AVI:n epäilemiä sekaannuksia tai eturistiriitoja.

A valitti Turun hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO hylkäsi valituksen muuttamatta hallinto-oikeuden päätöstä. Ratkaisussaan KHO viittasi hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin oikeusohjeineen sekä KHO:ssa esitettyihin vaatimuksiin ja asiassa saatuun selvitykseen. Lopputuloksena oli siis, että Lounais-Suomen aluehallintoviraston ratkaisu hylätä A:n eläinsuojeluvalvojaoikeutta koskeva hakemus oli lainmukainen.

Kuten 3.11.2013 julkaistussa eläinsuojeluvalvojaa koskevassa kirjoituksessani totesin, aluehallintovirasto voi harkitessaan eläinsuojeluvalvojaoikeuden myöntämistä jollekulle ottaa huomioon mm. eläinsuojeluvalvojatarpeen alueellaan ja jättää oikeuden myöntämättä esimerkiksi sen vuoksi, ettei alueella ole tarvetta lisätä valvojien määrää. Tältä osin po. ratkaisussa ei ole epäselvää, vaikka A oli saanut hakemustaan puoltavia lausuntoja yksittäisiltä eläinsuojeluvalvontaa tekeviltä virkamiehiltä ja poliisilta. AVI oli kuitenkin selvittänyt valvojatarvetta itse ja pitänyt parempana, että valvontaeläinlääkärit toimisivat tarvittaessa työparina eläinsuojeluvalvonnassa.

Mitä tulee kanteluiden merkitykseen asiassa, näkisin, että pelkästään se, että julkista hallintotehtävää hoitavasta yksityisestä henkilöstä – tai virkamiehestä – on tehty useita kanteluita, ei riitä osoittamaan tällaista henkilöä sopimattomaksi tehtäväänsä. Kuten Turun hallinto-oikeuden esittelijä toteaa eriävässä mielipiteessään, eläinsuojeluvalvojan tehtävä on jo luonteeltaan sellainen, että se saattaa herättää valvottavissa voimakkaita kielteisiä reaktioita. Ja näin ollen johtaa siis kanteluiden tekemiseen. Asiassa on kuitenkin mielestäni annettava merkitystä myös sille, että vaikka kantelut eivät ole yleisen tason ohjausta lukuun ottamatta johtaneet mihinkään, jo ohjauksen tarve kertoo käytännössä siitä, että valvojan toiminnassa on ollut joitakin puutteita. Asiaan on mahdoton ottaa tarkempaa kantaa, kun ei tunne kantelujen sisältöä ja niihin annettuja ratkaisuja.

Kolmas hylkäämisperuste eli sekaannus- ja eturistiriitaperuste on perusteista mielenkiintoisin. Asiassa on käynyt ilmi, että A on toiminut lain tarkoittamana eläinsuojeluvalvojana 1.11.1999 – 22.3.2008. Lisäksi hän on toiminut Turun kaupungin palveluksessa eläinhoitolassa eläinsuojeluvalvojan nimikkeellä v. 1998 alkaen ja SEY:n eläinsuojeluvalvojana. Siltä osin kuin A:lla ei ole ollut lääninhallituksen/aluehallintoviraston myöntämää oikeutta toimia eläinsuojeluvalvojana, A:lla ei ole ollut lakiin perustuvaa oikeutta valvoa eläinsuojelulainsäädännön noudattamista. Kaupunki saati yksityisoikeudellinen yhdistys ei voi myöntää kenellekään oikeutta toimia eläinsuojelulain tarkoittamana eläinsuojeluvalvojana. Kuten olen 3.11.2013 julkaistussa kirjoituksessani todennut, mm. eläinsuojeluvalvojanimikkeen käyttäminen sekä lakiin perustuvassa että lakiin perustumattomassa valvojatoiminnassa on omiaan aiheuttamaan sekaannusta. Olen itse puhunut tästä ongelmasta vuosikausia eri tilaisuuksissa.

Edellä todettiin lisäksi, että Turun eläinsuojeluyhdistys, joka on SEY:n jäsen, on osallistunut Turun eläinhoitolan rakennuskustannuksiin ja osallistuu hoitolan ylläpitokustannuksiin. Lisäksi hoitolaan toimitetaan viranomaisen päätöksestä eläinsuojelulain 44 §:n nojalla eläimen omistajalta tai haltijalta pois otettuja eläimiä. Nämä eläimet myydään, jos niitä ei voida palauttaa omistajalleen/haltijalleen, Turun eläinsuojeluyhdistykselle, joka etsii eläimille uuden kodin A:n osallistuessa myytävien eläinten sijoituksiin uusille omistajille.

Turun hallinto-oikeuden ratkaisussa eriävän mielipiteen jättänyt esittelijä katsoi, ettei asiassa ole ilmennyt, että A:n erilaiset toimet aiheuttaisivat sekaannuksia tai eturistiriitoja. Esittelijä viittasi A:n perusoikeuksiin kuuluvaan yhdistymisvapauteen ja oikeuteen tehdä eläinsuojelutyötä valitsemiensa toimijoiden palveluksessa. Olen esittelijän kanssa eri mieltä.

Ensinnäkin, henkilö ei voi valita toimivansa yhtaikaa sekä lain tarkoittamana eläinsuojeluvalvojana että lakiin perustumattomana eläinsuojeluvalvojana. Jos aluehallintovirasto myöntää henkilölle oikeuden toimia eläinsuojeluvalvojana, henkilö ei voi valvojaoikeuden ollessa voimassa päättääkin toimia joissakin tilanteissa kaupungin tai yksityisoikeudellisen yhdistyksen nimeämänä valvojana. Hän ei voi tällä tavoin välttää niitä velvollisuuksia ja vastuita, joita hänellä AVI:n nimeämänä valvojana on. Kaupungin tai yhdistyksen nimeämällä valvojalla taas ei ole niitä oikeuksia, joita eläinsuojelulain tarkoittamalla valvojalla on. Tällainen valvoja on oikeudelliselta statukseltaan tässä suhteessa tavallisen kansalaisen asemassa.

Mitä tulee yhdistymisvapauteen, se toki kuuluu kaikille. Asiassa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota hallintolain (434/2003) esteellisyyssäännöksiin. Kuten eläinsuojeluvalvojaa koskevassa kirjoituksessani totesin, hallintolaki soveltuu myös eläinsuojelulain tarkoittaman eläinsuojeluvalvojan toimintaan. Menemättä sen tarkemmin sinänsä mielenkiintoiseen eläinsuojeluvalvojan esteellisyyttä koskevaan kysymykseen nähdäkseni jo se, että henkilö toimii niin yksityisoikeudellisen yhdistyksen, kaupungin kuin lainkin tarkoittamana eläinsuojeluvalvojana ja työskentelee kaupungin eläinhoitolassa, jonka toimintaa yhdistys rahoittaa ja jonne toimitetaan myös eläinsuojelulain 44 §:n nojalla omistajaltaan pois otettuja eläimiä, joita myydään yhdistykselle, mikäli niitä ei voida palauttaa omistajalleen, ja yhdistys yhdessä hoitolassa työskentelevän henkilön kanssa etsii myytäville eläimille uusia koteja, on kyllä omiaan aiheuttamaan sekannusta ja johtamaan mahdolliseen eturistiriitatilanteeseen. Katsoisin, että luottamus eläinsuojeluvalvojan puolueettomuuteen voi tällaisessa tilanteessa perustellusta syystä joissakin tapauksissa vaarantua.

Todettakoon lopuksi, että KHO:n ratkaisusta käy ilmi A:n todenneen toimivansa tarkastuksia tehtäessä eläinsuojeluviranomaista avustavana tahona ja poliisin toimiessa eläinsuojeluviranomaisena myös asiantuntijana. Päätökset on tehnyt viranomainen. Tulee mieleen, liekö tarkastuksia tehty eläinsuojeluviranomaisen kanssa ilman asianmukaista AVI:n myöntämää oikeutta maaliskuun 2008 jälkeenkin. Jos näin on, tämä ei ole näkemykseni mukaan asiallista. Eläinsuojeluviranomainenkaan ei saisi käsitykseni mukaan ottaa tarkastukselle mukaan ulkopuolisia tahoja. Todettakoon vielä, että eläinsuojeluvalvojalla voi käytännössä olla etenkin poliisia enemmän tietoa tarkastettavasta eläinlajista ja sen pidolle asetetuista vaatimuksista. Tällöin eläinsuojeluvalvojalla voi tosiasiassa olla suurikin mahdollisuus vaikuttaa viranomaisen päätöksen sisältöön. Siis myös niissä tilanteissa, joissa eläinsuojeluvalvoja toimii AVI:n valtuudella. Viranomainen toki vastaa omasta päätöksestään, eläinsuojeluvalvoja antamastaan asiantuntija-avusta.

Asiassa on omastakin mielestäni selvää, että aluehallintovirasto on voinut hylätä A:n eläinsuojeluvalvojaoikeutta koskevan hakemuksen mainitsemillaan perusteilla kokonaisharkintaansa perustuen.

© 2013 Minna Ruotsalo

**********************************
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä ja sen tulkinnasta sekä soveltamisesta. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu.