(lähde: apteekkituotteet.fi)
Blogissa on ollut hiljaiseloa kiireiden vuoksi, mutta kiireiden helpottaessa ehtii paneutua jälleen näihinkin kirjoituksiin. Olen saanut joitakin kirjoitus- ja luennointipyyntöjä sekä aihe-ehdotuksia. Kiitos niistä. En ole vielä ehtinyt reagoida kaikkiin pyyntöihin, mutta vastaan niihin kyllä, kunhan ehdin 
Kirjoitan vielä yhden jutun erityisesti rikosoikeudellisesta näkökulmasta, minkä jälkeen siirryn eläinsuojeluvalvonnan perusteisiin. Blogi on tarkoitettu niin vasta-alkajille kuin vähän kokeneemmillekin lukijoille eläinsuojelun saralla, joten osa kirjoituksista on varsin peruskauraa toisten taas mennessä pintaa syvemmälle.
Johdantoa aiheeseen
Kirjoitin 19.12.2011 julkaistussa kirjoituksessani koiran käsittelystä ja kouluttamisesta eläinsuojelulainsäädännön valossa. Tarkastelun kohteena olivat myös eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistö ja koiran pahoinpiteleminen.
Joskus on tilanteita, joissa ihminen joutuu puolustautumaan koiran hyökkäystä vastaan. Ihminen voi esimerkiksi suojella omaa koiraansa toisen koiran hyökkäykseltä.
Hyökkäyksen torjumiseksi tai vahinkojen minimoimiseksi ihminen voi toimia niin, että eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Tällaisissa tapauksissa ihminen ei kuitenkaan aina välttämättä joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan.
Kirjoituksessa tarkastellaan tilannetta, jossa koira hyökkää toisen koiran kimppuun ja ihminen yrittää torjua hyökkäyksen puuttuen siihen väkivaltaisella tavalla aiheuttaen kärsimystä, kipua tai tuskaa hyökkäävälle koiralle. Näkökulma on ennen kaikkea rikosoikeudellinen. Vahingonkorvausoikeudellinen tarkastelu jää kirjoituksen ulkopuolelle. Kirjoituksen ulkopuolelle jää myös rikoslain (39/1889) 44 luvun 15 §:n mukainen (ihmiselle vaarallisen) eläimen vartioimatta jättäminen.
Rikoksen määritelmä
Rikos määritellään laissa rangaistavaksi säädetyksi teoksi. Rikos on tunnusmerkistön mukaisesti oikeudenvastainen teko, joka osoittaa tekijässään syyllisyyttä. Rikoksen erityisellä tunnusmerkistöllä tarkoitetaan niitä laissa säädettyjä edellytyksiä, jotka teon tai laiminlyönnin täytyy täyttää, jotta kyseessä olisi rikos. Tunnusmerkistöstä ilmenevät niin rikoksen tekotapa, tekijä kuin usein myös rikoksen teko-objektikin eli rikoksen konkreettinen kohde.
Esimerkiksi eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistö täyttyy, kun ihminen pahoinpitelee eläintä käsittelemällä sitä liian kovakouraisesti ja aiheuttaen sille tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Teko edellyttää lisäksi tekijältään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta.
Teko – tai laiminlyönti – joka täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön, on lähtökohtaisesti oikeudenvastainen. Joissakin tilanteissa tunnusmerkistön mukaista tekoa ei kuitenkaan pidetä oikeudenvastaisena. Näin on silloin, kun käsillä on ns. oikeuttamisperuste. Pakkotila on esimerkki oikeuttamisperusteesta. Pakkotila voi olla myös anteeksiantoperusteena.
Pakkotila oikeuttamisperusteena
Pakkotilassa on kyse siitä, että pelastaakseen jonkin oikeudellisesti suojatun edun pakottavasta, välittömästi uhkaavasta vaarasta, ihminen joutuu uhraamaan toisen oikeudellisesti suojatun edun. Oppikirjaesimerkkinä on putoaminen kevätjäihin ja pelastautuminen läheiseen saareen. Oman henkensä ja terveytensä suojelemiseksi ihminen voi rikkoa saaressa olevan vieraan mökin ikkunan ja mennä lämmittelemään mökkiin joutumatta rikosoikeudellisesti vastuuseen toisen omaisuuden vahingoittamisesta.
Pakkotilasta säädetään rikoslain (39/1889, muutettu 515/2003) 4 luvun 5 §:ssä. Pykälän ensimmäinen momentti koskee pakkotilaa oikeuttamisperusteena ja toinen momentti anteeksiantoperusteena.
Ensimmäisen momentin mukaan muun kuin 4 §:ssä (hätävarjelu) tarkoitetun, oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.
Pakkotila edellyttää siis välittömästi uhkaavaa ja pakottavaa vaaraa. Tämä edellytys ilmentää sitä, että pakkotilan tulee aina olla viimekätinen keino. Mikäli vaara on vältettävissä ilman olennaisesti suurempaa oikeudenloukkausta muilla keinoin – esimerkiksi pakenemalla tai turvautumalla viranomaisapuun – pakkotilatekoon ei tule ryhtyä. Esitöissä (hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi, HE 6/1997 vp. ja hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi, HE 44/2002 vp.) esimerkkinä tällaisesta välittömästä ja pakottavasta vaarasta mainitaan eläimen hyökkäys.
Välittömän ja pakottavan vaaran lisäksi teon tulee olla kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet. Pakkotila edellyttää siten mm. intressivertailua. Pakkotilatekoa pidetään oikeudenmukaisena, jos pelastettava etu on olennaisesti uhrattua etua suurempi.
Pelkkä intressivertailu ei kuitenkaan ole riittävää. Pelastetun edun ja aiheutetun haitan ja vahingon lisäksi huomiota on kiinnitettävä vaaran alkuperään ja muihin olosuhteisiin.
Vaaran alkuperää koskeva vaatimus viittaa ennen kaikkea ns. defensiiviseen pakkotilaan. Tällaisessa pakkotilassa vaara uhkaa vahingonkärsijän itsensä taholta. Tällöin ei välttämättä edellytetä, että pelastettu etu olisi olennaisesti uhrattua etua suurempi. Joissain tilanteissa teko saatetaan katsoa oikeudenmukaiseksi, vaikka uhrattu etu olisi arvoltaan pelastettua etua jonkin verran suurempi. Esitöissä mainitaan esimerkkinä oman sekarotuisen koiran suojeleminen vapaana kulkevan rotukoiran hyökkäykseltä. Jos hyökkäykseltä puolustautuva henkilö surmaa eläimistä arvokkaamman, hän saattaa vapautua vastuusta koirien käänteisestä arvoerosta huolimatta pakkotilaan vedoten.
Pakkotila anteeksiantoperusteena
Pakkotilasta anteeksiantoperusteena säädetään rikoslain 4 luvun 5 §:n 2 momentissa. Pykälän mukaan, jos oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehtyä tekoa ei ole 1 momentin perusteella pidettävä sallittuna, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos tekijältä ei kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat. Kyse on siis siitä, ettei henkilö ole toiminut sellaisessa pakkotilassa, että teko olisi oikeutettu. Jos kuitenkin ottaen huomioon edellä mainitut seikat, tekijältä ei olisi voinut kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista, kyse on anteeksiannettavasta pakkotilateosta.
Esitöiden mukaan myös anteeksiannettavassa pakkotilassa lähtökohtana on, että pelastettava etu ei ole olennaisesti uhrattua etua arvokkaampi. Vastuuvapaus edellyttää, että tekijän menettelyä voidaan pitää ymmärrettävänä ja anteeksiannettavana.
Pelastettavan edun tärkeyttä arvioitaessa huomiota kiinnitetään ennen kaikkea edun subjektiiviseen merkitykseen. Eli sen merkitykseen tekijälle itselleen. Kyse on tunnearvoista. Normaalistihan oikeusjärjestyksessä kiinnitetään huomiota objektiivisesti tunnustettuihin arvoihin.
Pelastettavan edun tärkeyden lisäksi huomiota kiinnitetään tilanteen yllätyksellisyyteen ja pakottavuuteen sekä muihin seikkoihin. Merkitystä voidaan antaa mm. sille, jos ajan puute on estänyt järkevän punninnan tilanteessa. Muina seikkoina esitöiden mukaan huomioon voidaan ottaa esimerkiksi tekijän henkilöön liittyvät syyt, hänen asemansa ja oma käyttäytymisensä.
Oikeuskäytäntöä
Tiedossani on muutamia tapauksia, joissa pakkotilaan – tai virheellisesti hätävarjeluun – on vedottu ihmisen ollessa syytettynä eläinsuojelurikoksesta. Yhdessä tapauksessa vastaaja oli ajanut toisen henkilön omistaman koiran päälle aiheuttaen sille eläinlääkärinhoitoa vaativia vammoja. Vastaaja katsoi toimineensa pakkotilassa. Hän oli nähnyt isokokoisen koiran hyppivän irrallaan tiellä pienten lastensa ympärillä ja heitä vasten. Vastaaja oli luullut koiran purreen yhtä hänen lapsistaan.
Käräjäoikeus katsoi, ettei kyseessä ollut pakkotila, sillä todistajien kertoman mukaan koira oli jo ollut menossa pois lasten luota kohti kotiaan päälle ajamisen tapahtuessa. Koiraa oli ajettu takaa autolla. Käräjäoikeus katsoi, ettei koiran päälle ajaminen siten ollut välttämätöntä lasten pelastamiseksi pakottavasta vaarasta. Vastaaja tuomittiin eläinsuojelurikoksesta ja vahingonteosta 50 päiväsakkoon.
Toisessa tapauksessa pakkotilaan vedottiin, kun henkilö puolusti koiraansa lyömällä sen kimppuun käynyttä toista koiraa leipäveitsellä niin, että koira menehtyi saamiinsa vammoihin. Vastaaja totesi puolustuksekseen, ettei ollut yrityksistään huolimatta kyennyt erottamaan koiria muutoin. Tapauksessa vastaaja oli soitettu apuun toisen koiran hyökättyä, ja hän oli saapunut paikalle leipäveitsi kädessä.
Käräjäoikeus katsoi, ettei kyseessä ollut hätävarjelutilanne – oikeammin pakkotila. Perusteluissaan se totesi ainoastaan, että vastaaja oli varustautunut veitsellä ja melko pian paikalle tulon jälkeen lyönyt hyökännyttä ja toisen omistamaa koiraa kaksi kertaa kylkeen.
Kolmannessa tapauksessa käräjäoikeus ja hovioikeus päätyivät asiassa erilaiseen lopputulokseen. Vastaaja oli havaittuaan neljän koiran lauman lähestyvän itseään ilman omistajaa mökkitiellä ampunut ensin varoituslaukauksen ilmaan. Kahden koiran jatkaessa kuitenkin etenemistään vastaaja oli ampunut toisen laukauksen, joka oli osunut kuolettavasti yhteen koirista. Käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli toiminut puolustavassa pakkotilassa. Hänellä ei ollut mitään muuta keinoa pelastaakseen itsensä kahden koiran hyökkäyksen aiheuttamasta vaarasta.
Käräjäoikeus totesi, että pakkotilan hyväksymiseen vaikuttivat seuraavat seikat:
Käräjäoikeuden mukaan vastaajan aiheuttama vahinko ei ollut suhteettoman suuri hänen ampumisellaan pelastamaansa etuun verrattuna. Syyte hylättiin.
Hovioikeus sen sijaan tuomitsi vastaajan vahingonteosta 10 päiväsakkoon. Käräjä- ja hovioikeuden tuomioiden erilaisuuden selittää se, että hovioikeus katsoi koirien omistajan ja vastaajan kertomusten perusteella olleen pääteltävissä, etteivät koirat olleet vastaajaa tiellä lähestyessään ilmaisseet hyökkäysaikomustaan, vaan ainoastaan jatkaneet juoksuaan kulkusuunnassaan tiellä olleen vastaajan suuntaan. Koirat eivät vastaajankaan mukaan olleet edes haukkuneet tai murisseet. Tuomioistuimet päätyivät siis harkinnassaan erilaiseen lopputulokseen, koska ne olivat eri mieltä siitä, katsottiinko koirien olevan hyökkäämässä vai ei.
Tiedossani on lisäksi muutama tapaus, jossa pakkotilaan on vedottu, kun on pahoinpidelty omalle pihalle tullutta vierasta koiraa. Näissä tapauksissa ei ole kuitenkaan katsottu olleen kyse pakkotilasta, kun ei ole näytetty koiran käyneen tai yrittäneen käydä ihmisen kimppuun.
Viimeisimpänä tapauksena esittelen tapauksen, jonka oikeuskäsittelyä olin itse aikoinaan seuraamassa. Tapauksessa vastaajaa syytettiin lievästä eläinsuojelurikoksesta. Vastaaja oli kertomansa mukaan puolustanut omaa koiraansa toisen koiran hyökkäykseltä käyttämällä pippurisumutetta. Ensimmäinen hyökkäys oli torjuttu kovalla huudolla. Koiran omistaja oli hakenut pyynnöstä koiransa pois, mutta koira oli vastaajan mukaan hyökännyt uudestaan, jolloin hän oli käyttänyt pippurisumutetta. Toisen koiran omistajan mukaan kyse ei ollut hyökkäyksestä, vaan hänen koiransa oli mennyt iloisesti tervehtimään vastaajan koiraa. Tapahtumapaikkana oli koira-aitaus.
Käräjäoikeus piti vastaajan kertomusta uskottavampana ja katsoi näytetyksi, että vastaaja oli käyttänyt pippurisumutetta torjuakseen toisen koiran vihamielisen lähestymisen toistamiseen. Vastaaja oli saanut luvanvaraisen pippurisumuttimen nimenomaan itsensä ja koiransa suojelemista varten.
Käräjäoikeus totesi, että vaikkei eläimelle tarkoituksellisesti aiheutettua kipua voidakaan pitää sallittavana, asiassa esiin tuotujen seikkojen valossa on ilmeistä, että vastaaja oli käyttänyt sumutetta juuri siihen tarkoitukseen, mihin se oli myönnettykin. Lisäksi käräjäoikeus antoi asiassa painoarvoa sille, että sumutteen käyttöä oli jopa suositeltu käytettäväksi koirien hyökkäysten torjuntaan ja sitä oli pidetty ainoana tehokkaana keinona koiran hyökkäyksen torjumiseen ilman, että koiralle aiheutuu pitkäkestoisia ja pysyviä vammoja. Tekoa pidettiin – tässäkin tapauksessa virheellisesti – hätävarjeluna ja siten oikeutettuna. Oikeammin kysymyksessä oli pakkotila, mutta asian lopputuloksen kannalta tällä ei ole merkitystä asiassa. Syyte siis hylättiin. Mielestäni aivan oikeutetusti.
Lopuksi
Edellä selostetusta käy ilmi, että itseään ja koiraansa saa puolustaa toisen koiran hyökkäykseltä tietyin edellytyksin joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan, vaikka teko täyttäisi eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön. Minkälainen tahansa puolustautuminen ei kuitenkaan ole sallittua.
Kirjoituksessa on keskitytty siihen, millä perusteilla itseään ja koiraansa saa puolustaa joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka jonkin rikoksen tunnusmerkistö täyttyisikin. Mainittakoon lisäksi muutama sananen tapauksista, joissa koira omistajineen terrorisoi lähiympäristöään. Näitä tapauksia tulee aina silloin tällöin esille. Kyse on tapauksista, joissa aggressiivisesti käyttäytyvä koira liikkuu toistuvasti yksin tai välinpitämättömän omistajansa seurassa pelkoa kylväen. Saattaapa olla kyse tilanteesta, jossa koiran omistaja tieten tahtoen usuttaa koiransa toisten koirien kimppuun.
Silloin, kun on kyse ihmisille vaarallisesta koirasta, tilanteeseen puututtaneen melko nopeasti poliisin toimesta poliisilain (493/1995, muutettu 21/2001) 25 §:n nojalla. Pykälän mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle. Jotta poliisimies voisi puuttua eläimen omaisuudelle (eläin on irtain esine, omaisuutta) aiheuttamaan vahinkoon, edellytetään, että eläin aiheuttaa huomattavaa vahinkoa omaisuudelle.
Näkemykseni mukaan toisen koiran purettamista koiralla voidaan arvioida eläinsuojelurikoksena. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, koiraa voi pahoinpidellä monin eri tavoin. Lyömällä esimerkiksi nyrkein tai jotakin esinettä käyttäen tai vaikkapa potkimalla. Koiraa voi mielestäni pahoinpidellä myös toisella koiralla. Tästähän meillä on ns. koiratappelujen muodossa kokemusta Suomessakin. Jotta teko olisi eläinsuojelurikoksena rangaistavaa, edellytetään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Jos ihminen tietää koiransa olevan aggressiivinen eikä hän huolehdi siitä, ettei se pääse puremaan toista koiraa, mielestäni eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistö täyttyy koiran käydessä kiinni toiseen koiraan. Tällaisessa tilanteessa voidaan näkemykseni mukaan harkita mm. ryhdyttäväksi pakkokeinolain (450/1987, muutettu 541/2007) 4 luvun 1 §:n mukaiseen takavarikkoon sillä perusteella, että on syytä olettaa, että tuomioistuin julistaa koiran menetetyksi. Takavarikkopäätöksen tekee poliisi. Mielestäni voidaan perustellusti ajatella, että ihminen, joka antaa välinpitämättömyyttään koiransa purra toista koiraa, on soveltumaton huolehtimaan eläimen hyvinvoinnista, jolloin eläintenpitokielto on paikallaan. Vaikka sen oman koiran perustarpeista olisi huolehdittukin. Jokainen kuitenkin vastaa siitä, ettei aiheuta omilla toimillaan tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa paitsi omistamilleen myös muiden omistamille eläimille.
© 2012 Minna Ruotsalo
*********************************?
Blogin tarkoituksena on jakaa tietoa eläinsuojelulainsäädännöstä, sen tulkinnasta ja soveltamisesta tuomioistuimissa. Blogissa esitetyt laintulkinnat ja näkemykset ovat kirjoittajan henkilökohtaisia tulkintoja ja näkemyksiä, ellei toisin ole nimenomaan mainittu. Blogin kirjoittaja ei ole käytettävissä yksityisiin toimeksiantoihin eläinsuojeluasioissa. Blogin aihepiiriin kuuluvat seminaarit ja luentotilaisuudet sekä haastattelu- ja kirjoituspyynnöt sekä muut vastaavat asiantuntijatehtävät ovat asia erikseen. Blogissa ei ole kirjoitusten kommentointimahdollisuutta.